Etusivu Ajankohtaista Kalastusluvat Osakaskunnat Asiakirjat Yhteystiedot

Ajankohtaiset tiedotteet

Vuosi: 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2016 - 2014 - 2013

24.06.2013 - Vieheluvat nyt myös Kalapassin verkkokaupasta





Ruoveden ja Keurusselän uisteluluvat voi nyt ostaa kätevästi Kalapassin verkkokaupasta www.kalapassi.fi
 

27.05.2013 - Valtakunnallinen kalastuksenpäivä keskiviikkona 29.5.2013



Ruoveden-Kuoreveden kalastusalue järjestää yhdessä paikallisten yhdistysten ja osakaskuntien kanssa Valtakunnallisen kalastuspäivän tapahtuman Ruovedellä laivarannassa. Tapahtumaan osallistuvat Ruoveden Kirkonkylän koulun 3-6 -luokkalaiset oppilaat opettajineen. Tapahtuma-aika on 9-14

Tapahtumassa oppilaat tutustuvat kalastukseen, eri kalalajeihin ja kalankäsittelyyn. Paikalla on runsaasti avustajia opastamassa koululaisia kalastuksen saloihin. Päivän aikana oppilaat käyvät läpi useita eri toimintapisteitä, joissa on mm. kalojen tunnistamista, virvelillä heittoa, kalankäsittelyä ja ongintaa. Valtakunnallisen kalastuspäivässä on tavoitteena tehdä Guinnessin ennätysluetteloon uusi maailmanennätys mitattuna kalastustapahtumaan osallistuvien koululaisten lukumäärällä. Ennakkoilmoitusten perusteella 56 kalastustapahtumaan osallistuu samanaikaisesti yli 12 000 koululaista eri puolella Suomea. Ruoveden tapahtuma on osa tätä kokonaisuutta.

Ruoveden-Kuoreveden kalastusalue on järjestänyt v. 2006 alkaen joka vuosi toimialueensa eri paikkakunnilla koululaistapahtuman. Hankkeeseen on saatu avustusta Hämeen Ely-keskuksen kalatalousryhmältä kalatalouden edistämismäärärahoista. Lisätietoja tapahtumasta:

http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/?svk=10839


Lisätietoja tapahtumasta antavat:

Eero Lehtinen, Ruoveden-Kuoreveden kalastusalueen hallituksen pj: 044-2517978
Taisto Lumme, tapahtumavastaava, 0400-697436

kalastusalueen nettisivut: www.ruovedenkuorevedenkalastusalue.fi


Päivi Pyyvaara
isännöitsijä
Pirkanmaan kalatalouskeskus ry
Viinikankatu 53
33820 TAMPERE
0500-760 953
paivi.pyyvaara@ahven.net

 

02.05.2013 - Hallituksen yhteystiedot lisätty



Kalastusalueen hallituksen ja isännöitsijän tiedot on päivitetty Yhteystiedot -osioon.
 

06.03.2013 - Ruoveden-Kuoreveden kalastusalueen uusi sivusto on virallisesti avattu



Sivusto pitää sisällään kaiken tarpeellisen tiedon Ruoveden-Kuoreveden kalastusalueen toiminnasta, jotka liittyvät kalastukseen ja luontoon. Näet täältä ajankohtaiset tiedotteet, voit hankkia tietoa kalastusluvista sekä löytää lähimmän osakaskuntasi.
 


   ahven
Ruoveden-Kuoreveden kalastusalue